Tradeka-yhtiöt

Buger King ratkoo nuorten työelämän haasteita

Korona romahdutti kesätyöpaikkojen määrän ja monen ensikosketus työelämään lykkääntyi. Lisäksi työn kuormittavuus on nousussa. Burger Kingin ja Diakonissalaitoksen Yhdessä työhön -hankkeen tavoitteena on helpottaa nuorten työhön pääsemistä ja parantaa nuorten työelämätaitoja.

Nuoret kohtaavat erilaisia haasteita paitsi töihin pääsyssä, myös siellä jaksamisessa. Pandemia on vähentänyt kesätyöpaikkojen määrää kertoo SAK. Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman Yhdessä työhön -hanke pureutuu näihin haasteisiin.

“Haluamme luoda jokaiselle ravintoloistamme työelämään ponnistavalle nuorelle edellytykset menestyä ja toimia kaikenlaisissa työelämän tehtävissä tulevaisuudessa. Monet nuoret, jotka meille työllistyvät, ovat elämänsä ensimmäisessä työpaikassa. Se jos joku luo meille työnantajana vastuun paikan, jonka otamme kunniatehtävänä”, kertoo Restel-ketjun HR-johtaja Marika Mäkelä.

“Ravintola-ala on myös potentiaalinen paikka harjoitella erilaisia työelämässä tarvittavia taitoja, kuten asiakaspalvelua, myyntityötä, esimiestyötä ja tiimityöskentelytaitoja”, Mäkelä jatkaa.

Toimipaikoissa selvitetään, minkälaista tukea nuoret työntekijät ja nuoret esimiehet tarvitsevat arjen työssä ja miten työpaikat voisivat paremmin vastata nuorten työnhakijoiden tarpeisiin ja toiveisiin. Parhaat yhdessä löydetyt toimintamallit jäävät ravintoloiden arkeen.

“Monet työnantajat tunnistavat sen, että uuden sukupolven edustajat kokevat työelämän eri tavoin ja odottavat esimiehiltään ja työnantajaltaan valmiuksia tukea erilaisissa elämäntilanteissa. On hienoa päästä yhdessä Burger King -ravintoloiden kanssa etsimään, kokeilemaan ja luomaan uusia malleja työsuhteen eri tilanteisiin”, kertoo Yhdessä työhön -hankkeen projektipäällikkö Jenni Oliveira.

Euroopan sosiaalirahaston rahoittama Yhdessä työhön -hanke toimii ajalla 2/2020–6/2021 Burger Kingin ravintoiloissa ja hoivapalveluja tarjoavan Diakonissalaitoksen Hoivan yksiköissä Helsingissä ja Järvenpäässä. Se saa rahoitusta Euroopan sosiaalirahasto ESR:n rakennerahastosta, Diakonissalaitokselta, Diakonissalaitoksen Hoivalta ja Tradekalta.

Yhteyshenkilöt
Siru Kalpio, ketjujohtaja, Restel Fast Food Oy/ Burger King Suomi
Puh. +358 40 5190233
Email: siru.kalpioatrestel.fi (siru[dot]kalpio[at]restel[dot]fi)

Vuonna 1954 perustettu BURGER KING® on maailman toiseksi suurin hampurilaisravintolaketju, jonka ravintoloissa syö maailmanlaajuisesti noin 11 miljoonaa herkuttelijaa päivittäin. Hampurilaisravintolat tunnetaan liekillä grillatuista hampurilaispihveistä ja herkuista, jotka valmistetaan aina tilauksesta. Klassikkotuote, WHOPPER®-hampurilainen, on valmistettu muuttumattomalla reseptillä jo vuodesta 1957.

Restel Oy on suomalainen ravintola-alan yritys, johon kuuluu noin 170 ravintolaa, työllistäen  noin 2000 ravintola-alan ammattilaista. Restelin ravintoloita ovat BURGER KING®-, Taco Bell-, Rax Buffet-, Shell HelmiSimpukka-, Martina-, O' Learys- Wanha Mestari- Hemingway's -ravintolat sekä Tapahtumaravintolat.

Pysy kärryillä - tilaa uutiskirje