Yhteystiedot

Kilpailu- ja kuluttajavirasto hyväksyi A-Katsastus Groupin oston – uudeksi toimitusjohtajaksi Petri Haikola

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on hyväksynyt viime vuoden lopussa tehdyn yrityskaupan, jossa Tradeka-Yhtiöt Oy ostaa A-Katsastus Groupin. Yhtiön omistivat aiemmin suomalainen pääomasijoittaja MB Rahastot ja toimiva johto.

A-Katsastus Groupin pitkäaikainen toimitusjohtaja Kari Kivikoski siirtyy yhtiön hallitukseen ja yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu A-Katsastus Oy:n toimitusjohtaja Petri Haikola. Hannu Pellikka jatkaa konserniin kuuluvan Ajovarman toimitusjohtajana.

"Kari Kivikosken johdolla A-Katsastus-konsernissa on viime vuosien aikana viety läpi tuloksellinen muutosohjelma ja yhtiö on vahvistanut asemansa Suomen johtavana katsastusyhtiönä; on todella hienoa, että saamme edelleen hyödyntää hänen osaamistaan hallitustyöskentelyssä. Petri Haikolasta Group saa kokeneen ja etevän toimitusjohtajan. Meillä on hyvät edellytykset kehittää A-Katsastusta yhdessä näiden kokeneiden ammattilaisten kanssa”, sanoo Tradeka-Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Perttu Puro.

A-Katsastuksen uuteen hallitukseen on Kivikosken lisäksi nimetty Puro sekä Tradeka-Yhtiöt Oy:n talousjohtaja Ari Tasa ja Laakkonen Groupin entinen toimitusjohtaja Tero Panhelainen. Lisäksi hallitukseen tulee muiden Tradekan omistamien yhtiöiden tapaan myös henkilöstön edustaja, tehtävään on valittu pääluottamusmies Heikki Haapanala.

A-Katsastuksen siirtyminen Tradeka-konserniin tarkoittaa myös sitä, että osuuskunnalla on mahdollisuus tarjota jäsenistölleen uudenlaisia koko maan kattavia etuja.

“A-Katsastuksen Tradekan jäsenille tarjoama vuosietu toteutuu vielä tämän kevään aikana”, lupaa Puro.

Lisätiedot: 
Perttu Puro, toimitusjohtaja, Tradeka-Yhtiöt Oy
Puh. 040 779 3436
perttu.puro[a]tradeka.fi

Petri Haikola, toimitusjohtaja, A-Katsastus Group Oy
Puh. 050 431 1024
petri.haikola[a]a-katsastus.fi

Osuuskunta Tradeka on noin 200 000 jäsenen omistajaosuuskunta, jonka johtoajatuksena on merkityksellinen omistajuus ja inhimillisemmän markkinatalouden toteuttaminen käytännössä. Osuuskunnan ydinliiketoimintojen omistajaohjauksesta vastaa Tradeka-Yhtiöt Oy, jonka omistukset on jaettu neljään kategoriaan: Omista ja kehitä, Sijoita ja turvaa, Luo uutta sekä Malta ja toteuta. Yhtiö omistaa kokonaan ravintolatoimintaa harjoittavan Restel Oy:n, lehtijakelua harjoittavan Lehtipiste Oy:n, sosiaali- ja terveydenhuoltoalan palveluyritys Med Group Oy:n sekä sijoitustoimintaa harjoittavan Tradeka-sijoitus Oy:n. Konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli 453 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä kokoaikaiseksi muunnettuna 3 379. www.tradeka.fi 

A-Katsastus Group on Suomen johtava ajoneuvojen katsastus- ja rekisteröintipalveluja tarjoava toimija. Konserniin kuuluu myös Ajovarma Oy, joka vastaa kaikkien kuljettajantutkintojen vastaanotosta Suomessa. A-Katsastuksella on Suomessa noin 150 toimipistettä ja 800 työntekijää. Konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli 68 miljoonaa euroa. www.a-katsastus.com

Pysy kärryillä - tilaa uutiskirje