Helsingin yliopisto perusti opiskelijoiden startup-yrityksiin sijoittavan HELSEED-lahjoitusrahaston – Tradeka ankkurilahjoittajaksi

Opiskelijoiden yrittäjyyttä tukeva HELSEED-ohjelma jatkuu vuonna 2021

Helsingin yliopisto on perustanut uuden lahjoitusrahaston, jonka tarkoituksena on tehdä alkuvaiheen sijoituksia opiskelijoiden perustamiin startup-yrityksiin. HELSEED-lahjoitusrahaston ensimmäinen lahjoittaja on Tradeka-säätiö, joka lahjoitti rahastoon 50 000 euroa. Rahaston pääomaa pyritään kasvattamaan myös jatkossa lahjoitusten ja sijoitustuottojen avulla.

– Lahjoituksillamme ja sijoituksillamme haluamme tukea uuden osaamisen, innovaatioiden sekä uusien työpaikkojen syntymistä Suomessa. Tradekalle tärkeää on myös yhteiskunnalliseen muutokseen liittyvä tutkimus- ja koulutustoiminta. Tämän vuoksi HELSEED-lahjoitusrahasto oli meille erittäin sopiva lahjoituksen kohde, Osuuskunta Tradekan toimitusjohtaja Perttu Puro sanoo.
 
Tradeka käyttää merkittävän osan liiketoimintansa tuloksesta jäsentensä ja yhteiskunnan hyväksi ja ohjaa liiketoiminnan tuloksesta pitkällä aikavälillä keskimäärin vähintään 10 prosenttia takaisin yhteiskuntaan.

– Tradekan lahjoitus on hieno osoitus siitä, että tavoitteemme auttaa opiskelijoita yrittäjyyden urapolulla saa kannatusta yhteiskunnassa laajemminkin. Lämmin kiitos Tradekalle! Samalla haastamme muutkin yhteisöt ja yksityishenkilöt mukaan lahjoittamaan, Helsingin yliopiston sijoitusjohtaja Anders Ekholm sanoo.

HELSEED-lahjoitusrahastosta tehtäviin sijoituksiin noudatetaan Helsingin yliopiston vastuullisen sijoitustoiminnan periaatteita. 

HELSEED-yrittäjyysohjelma jatkuu uudistuneena vuonna 2021

Keväällä 2020 käynnistyneen HELSEED-yrittäjyysohjelman tavoitteena on innostaa opiskelijoita kehittämään ideoitaan kohti startup-yritystä. Ohjelmaan sisältyy pitching-kilpailu, missä parhaiden liiketoimintasuunnitelmien tekijät pääsevät esittelemään ideoitaan tuomaristolle ja yleisölle. Ohjelman takana ovat Helsingin yliopisto ja Helsinki Think Company.

– Lahjoitusrahaston ensimmäiset sijoitukset HELSEED-yrittäjyysohjelman kautta syntyneisiin startup-yrityksiin on tarkoitus tehdä vuoden 2021 aikana, sijoituspäällikkö Marko Berg kertoo.

HELSEED-yrittäjyysohjelma jatkuu vuonna 2021. Ohjelmaan tuodaan mukaan uusia elementtejä, joiden avulla pyritään entistä enemmän tukemaan ja innostamaan opiskelijoita viemään ideoitaan eteenpäin.

Lisätietoja:
Marko Berg, sijoituspäällikkö, Helsingin yliopisto
Puh. 041 534 9893, marko.berg[a]helsinki.fi

Anders Ekholm, sijoitusjohtaja, Helsingin yliopisto
Puh. 050 526 4253, anders.g.ekholm[a]helsinki.fi

Perttu Puro, toimitusjohtaja, Osuuskunta Tradeka
Puh. 040 779 3436, perttu.puro[a]tradeka.fi 

Pysy kärryillä - tilaa uutiskirje