Uusia jäseniä Tradekan hallitukseen – puheenjohtajaksi Eero Heinäluoma

Osuuskunta Tradekan hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi on valittu europarlamentaarikko Eero Heinäluoma.

Osuuskunta Tradekan edustajisto kokoontui Helsingissä 22.9. tekemään henkilövalintoja ja uuden hallituksen järjestäytymiskokouksessa puheenjohtajaksi valittiin Eero Heinäluoma. Heinäluoma on toiminut Tradekan hallituksen jäsenenä viimeiset kaksi vuotta ja sitä ennen edustajistossa vuodesta 2004. Varapuheenjohtajiksi valittiin rehtori Mikko Raudaskoski Oulusta ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Miia Nahkuri Riihimäeltä.

”Tartun innolla uuteen rooliini osuuskunnan hallituksen puheenjohtajana. Tradeka on viime vuosina uudistunut merkityksellisen omistamisen osuuskunnaksi, joka omistamalla vaikuttaa suomalaiseen talouselämään ja yhteiskuntaan. Jatkamme tätä työtä vastuullisena ankkuriomistajana”, kertoo hallituksen uusi puheenjohtaja Heinäluoma.

Osuuskunta Tradekan edustajiston kokouksessa hallituksen uusiksi jäseniksi valittiin lastentarhanopettaja Hilkka Ahde Helsingistä, kansanedustaja Paavo Arhinmäki Helsingistä, yhteiskuntatieteiden maisteri Riitta Lehtola Seinäjoelta ja opiskelija Miika Tiainen Turusta.

Uusi hallitus vahvisti ilmastotoimien huomioimisen

Osuuskunta Tradekan uuden hallituksen ensimmäisessä kokouksessa vahvistettiin Tradekan strategiaan päivitys, joka laajentaa osuuskunnan vastuullisuustavoitteita. Strategiassa on nyt asetettu tavoitteeksi Pariisin ilmastotavoitteiden huomioiminen Tradeka-konsernin kaikissa yhtiöissä.

Tradeka kuuluu Suomen suurimpiin osuuskuntiin 200 000 jäsenellä. Viime vuosina aktivoitua jäsenhankintaa kehitetään edelleen, sillä Tradeka haluaa vahvistaa rooliansa merkittävänä suomalaisena osuuskuntana. Tulevalla strategiakaudella hallituksessa kehitetään erityisesti Tradekan jäsentoimintoja.

Yhteydenotot
Satu Niemelä, vastuullisuusjohtaja, Osuuskunta Tradeka
Puh. +358 40 561 6802
Email: satu.niemela[a]tradeka.fi

Kuva Euroopan parlamentti

Pysy kärryillä - tilaa uutiskirje