Yhteystiedot

Pakettipiste tuo Baanalle pyöräilijöitä palvelevan automaatin

Pakettipiste on mukana Helsingin pyöräreitti Baanalle nousevassa lähijakeluhankkeessa. Baanan viereen avataan 9.6. uudenlainen pakettien CityHUB-lähijakelukeskus, jonne Pakettipiste sijoittaa uuden yhteiskäytössä olevan pakettiautomaatin.

Logistiikkaoperaattoreiden ja Helsingin kaupungin innovaatioyhtiö Forum Viriumin yhteishanke toimii eurooppalaisena pilottina ja kestää vuoden loppuun. EU-rahoituksen turvin toteutettavassa hankkeessa kerätään erityisesti pyöräjakeluun liittyviä kokemuksia Euroopan laajuiseen käyttöön.

Hanke palvelee myös lähialueen verkkokauppiaita

Pakettipisteen pyöräreitille sijoittaman uuden pakettiautomaatin avulla haetaan kokemuksia uudenlaisesta sijoittelusta sekä uusista teknologioista: löytävätkö pyörällä liikkuvat kuluttajat uuden pakettiautomaatin. CityHUBin itsepalveluautomaatista verkkokauppaostoksia voi noutaa ympäri vuorokauden.

Kuluttajien lisäksi Pakettipiste huomioi hankkeessa lähialueen kauppiaat. Kevään aikana erityisesti pienet kivijalkakaupat ovat avanneet verkkokauppoja ja sen myötä CityHUB täydentää heidän mahdollisuuksiaan kaupan laajentamiseen:

”Tuotamme hankkeessa verkko- ja vertaiskauppiaiden liiketoimintaa tukevia palvelukonsepteja. Erityisesti pienemmille verkkokaupoille suunnattu click & collect -palvelu on herättänyt kiinnostusta. Palvelua käyttävät kauppiaat voivat omatoimisesti tuoda lähetykset automaattiin”, kertoo Pakettipisteen myyntijohtaja Erkki Vehman.

Pakettipiste korvaa Helsingin keskustassa kaksi jakeluautoa tavarapyörillä

Forum Virium -hankkeessa keskeisessä osassa on vastuullisuus ja ympäristö. Hankkeen yhteydessä Pakettipiste siirtääkin Helsingissä lähetysten jakelua tavarapyörille.

”Kaksi päivittäistä jakeluautoreittiä korvataan ympäristöystävällisemmällä vaihtoehdolla. Tämä vähentää keskustan päästöjä ja tehostaan jakeluamme”, sanoo Vehman.

Yhteistyökumppanina pyöräjakelussa on ekologiseen kuljetukseen erikoistunut kuljetusliike A2B. Pakettipisteen kokeilu kestää ainakin vuoden vaihteeseen, mutta tarkoitus on kerätä kokemuksia eri vuodenaikojen vaikutuksista pyörälähettien toimintaan. Tämän perusteella Pakettipiste arvioi toiminnan laajentamista myös muihin kaupunkeihin.

Hankkeen tulokset ohjaavat tulevaisuuden suunnittelua

Tulevaisuudessa Pakettipiste näkee pyöräjakelun mahdollisen laajentumisen todennäköisenä.

”Hankkeen päätyttyä käännämme katseen tulevaan ja mietimme mahdollisia uusia kaupunkeja pyöräjakeluun”, linjaa Vehman.

Mahdollisen pyöräjakelun laajentumisen lisäksi Pakettipiste huomioi ympäristöä siirtymällä entistä ekologisempiin kuljetusvaihtoehtoihin. Näin kuljetuksista syntyvät päästöt vähentyvät läpi vuoden:

”Yhteistyö A2B:n kanssa toimii alkusysäyksenä entistä vähäpäästöisemmälle tulevaisuudelle”, Vehman päättää.

Lähijakelukeskuksen automaatti palvelee kauppiaita ja kuluttajia vuoden 2020 loppuun, hankkeen lopullisista tuloksista kerrotaan ensi vuoden alussa.

Kokeilu on osa EU-rahoituksen saanutta kansainvälistä yhteistyötä, jossa Helsinki toimii pilottina, sillä hollantilaisen Helmundin älykaupungin lähijakelukeskuksen avaus siirtyi koronapandemian vuoksi.  Hankkeesta vastaa Euroopan suurin teknisen alan tutkimuslaitos, saksalainen Fraunhofer-instituutti ja mukana on muitakin kansainvälisiä yliopistoja ja instituutteja.

Lisätietoja:
Erkki Vehman,
myyntijohtaja, Pakettipiste
Puh. 0400 780 935
Email: erkki.vehman[a]pakettipiste.fi

Pakettipiste on osa Lehtipiste-konsernia, joka on vastannut 110 vuotta Suomessa irtonumeroina myytävien lehtien jakelulogistiikasta. Viimeisen kahden vuoden aikana liiketoimintaa on laajennettu palvelemaan kuluttajia ja verkkokauppiaita rakentamalla yhteiskäyttöinen noin 350 pakettiautomaatin verkosto.

Pysy kärryillä - tilaa uutiskirje