Tradeka-yhtiöt

Restel valmentaa nuoria myös tulevaan työelämään

Vuonna 2020 alkaneessa Burger Kingin ja Diakonissalaitoksen yhteisessä Yhdessä työhön -hankkeessa on ollut tavoitteena helpottaa nuorten työhön pääsemistä ja samalla parantaa heidän työelämätaitojansa. Kohderyhmänä ovat olleet erityisesti heikossa asemassa olevat nuoret.


”Haluamme oikeasti kuunnella nuoria ja ymmärtää heidän erityistarpeitaan työpaikoilla, siksi lähdimme mukaan hankkeeseen”, kertoo Restelin ketjujohtaja Siru Kalpio.

Ravintolatoimija Restelin Burger King -ketjussa työskentelee paljon työelämän ensikertalaisia. Tämä on tiedostettu yhtiössä jo pitkään ja sen takia nuoria on valmennettu myös pikaruokaravintolauran jälkeiseen työelämään. Restelissä on tahtoa luoda jokaiselle yhtiön ravintoloista eteenpäin työelämään lähtevälle nuorelle hyvät edellytykset menestyä kaikenlaisissa töissä ja työyhteisöissä. Ravintolaympäristö on oivallinen paikka harjoitella taitoja, joita tarvitaan myös muualla; asiakaspalvelun, myynnin, tiimityöskentelyn ja johtamisen osaamisesta on hyötyä alalla kuin alalla.  

"On todellinen kunniatehtävä olla nuorten ensimmäinen työpaikka. Tämä tuo työnantajalle mukanaan vastuun, jonka otamme vakavasti", Restelin HR-johtaja Marika Mäkelä sanoo. 

Hankkeesta tukea vuorovaikutuksen kohentamiseen 

Työllistämisen lisäksi Euroopan sosiaalirahaston, Diakonissalaitoksen, Diakonissalaitoksen hoivan ja Tradekan rahoittamassa hankkeessa on haluttu etsiä uudenlaisia toimintamalleja vuorovaikutukseen. Hankkeen aikana onkin esimerkiksi testattu uudenlaisia osallistavia kokouskäytäntöjä, jotka ovat saaneet kiitosta sekä ravintola- että vuoropäälliköiltä. 

Hankkeessa on selvitetty, millaista tukea nuoret työntekijät ja esimiehet kaipaavat työarkeensa. Tämän vuoksi Restel on yhdessä Diakonissalaitoksen kanssa rakentanut C.A.R.E-peliä, joka innostavalla tavalla auttaa harjoittelemaan haastavien, esimerkiksi työkykyyn liittyvien, tilanteiden viestintää: 

”Samalla olemme päässeet yhdessä pohtimaan sitä, miten ravintoloihin luodaan Burger King -ketjun arvojen mukainen ilmapiiri sekä sitä, mikä merkitys varhaisella välittämisellä ja lähiesimiestyöllä on yksilöiden työkykyyn”, selittää Kalpio. 

C.A.R.E-pelin testiryhmä koki pelin hyödylliseksi oman vuorovaikutuksen kehittämisessä. Tarkoituksena on myös saada osallistujien kokemusten jakamisen ja keskustelemisen myötä oivalluksia ja erilaisia näkökulmia haastaviin vuorovaikutustilanteisiin. 

Pysyviä muutoksia ravintoloiden arkeen 

Koronapandemian vaikutusten vuoksi ravintola-alalla on ollut tiukkaa ja uusia työpaikkoja on alalla tarjolla niukasti – toisaalta tilaa nuorille tekijöille on, kun monille alanvaihto on töiden vähyyden vuoksi tullut ajankohtaiseksi. Hanke onkin tämän vuoksi ollut jopa ajateltua tärkeämpi ja ajankohtaisempi.

Kalpio iloitsee, että hankkeessa löydetyt parhaat toimintamallit ja ideat voidaan ottaa pysyväksi osaksi toimipaikkojen arkea: 

”Tämä on ollut hieno mahdollisuus lisätä keskinäistä vuorovaikutusta johdon ja henkilöstön välillä. Projektin avulla olemme yhdessä rakentaneet arkeen positiivisesti vaikuttavia käytäntöjä.” 

Helmikuussa 2020 käynnistynyt Yhdessä työhön -hanke jatkuu lokakuun loppuun. Hanke on näkynyt Burger Kingin ravintoloissa ja hoivapalveluja tarjoavan Diakonissalaitoksen Hoivan yksiköissä Helsingissä ja Järvenpäässä.

Lisätiedot
Siru Kalpio, ketjujohtaja, Restel Fast Food Oy/ Burger King Suomi
Puh. +358 40 5190233
Email: siru.kalpio[a]restel.fi

Vuonna 1954 perustettu BURGER KING® on maailman toiseksi suurin hampurilaisravintolaketju, jonka ravintoloissa syö maailmanlaajuisesti noin 11 miljoonaa herkuttelijaa päivittäin. Hampurilaisravintolat tunnetaan liekillä grillatuista hampurilaispihveistä ja herkuista, jotka valmistetaan aina tilauksesta. Klassikkotuote, WHOPPER®-hampurilainen, on valmistettu muuttumattomalla reseptillä jo vuodesta 1957.

Restel Oy on suomalainen ravintola-alan yritys, johon kuuluu noin 170 ravintolaa, työllistäen  noin 2 000 ravintola-alan ammattilaista. Restelin ravintoloita ovat BURGER KING®-, Taco Bell-, Rax Buffet-, Ísey Skyr Bar-, Shell HelmiSimpukka-, Martina-, O' Learys-, Wanha Mestari-, Hemingway's-ravintolat sekä Food&Events-Tapahtumaravintolat. www.restel.fi

Pysy kärryillä - tilaa uutiskirje