Yhteystiedot

Lehtipiste ostaa Paletti Oy:n Suomen toiminnot

Lehtipiste Oy sekä Paletti Oy:n omistajat Ville ja Veera Laakso ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaisesti Lehtipiste ostaa Paletti-konsernin emoyhtiön. Paletti on ollut Laakson suvun omistuksessa perustamisestaan eli vuodesta 1922 lähtien.

Paletti on Suomen johtava kortti- ja lahjatavara-alan toimija ja omistaa myös kotimaisen menekinedistämiseen erikoistuneen Papua Merchandising Oy:n. Paletin Suomen toimintojen liikevaihto vuonna 2017 oli 17 miljoona euroa. 

Lehtipiste Oy vastaa iltapäivä- ja aikakauslehtien irtonumeroiden, kirjojen sekä keräilytuotteiden jakelusta myyntipisteisiin ja huolehtii irtonumerojakelukanavan ylläpidosta. Verkkokaupan logistiikkamarkkinoilla yhtiö toimii Pakettipiste-nimellä ja tarjoaa kuluttajille valtakunnallisen pakettiautomaattiverkoston, joka lanseerattiin syksyllä 2018. 

Kokonaisuudesta tehokas kumppani kaupalle

”Paletti on perinteinen suomalainen, hyvin hoidettu perheyhtiö, jolla on osaava johto ja henkilöstö sekä vahva asema kortti- ja lahjatavaramarkkinoilla Suomessa. Paletti sopii hyvin Lehtipisteen strategiaan, jonka mukaan haemme lehtien irtonumerojakelun rinnalle uusia synergisiä kasvualueita. Tulemme panostamaan vahvasti Paletin toiminnan kehittämiseen ja uskomme, että kokonaisuudesta muodostuu kaupalle entistäkin tehokkaampi kumppani”, kertoo Lehtipiste Oy:n toimitusjohtaja Janne Mansukoski.

”Näen, että kuluttajatuotemarkkinan kehittymisen ja myymälöissä tapahtuvan kuluttajien kohtaamisen kannalta on tärkeää, että uudenlaista synergiaa ja liiketoimintakehitystä syntyy. Keskitymme itse jatkossa alkuperäisen perheyhtiömme Paperitaide Oy:n kautta sisällönkehitykseen ja kuluttajatiedon jalostamiseen uudella tavalla. Omalta ja perheeni kannalta se on kuin paluu juurillemme”, toteaa Paletin pääomistaja Ville Laakso.

Kaupan yhteydessä Ville Laaksosiirtyy Paletin hallituksen jäseneksi varmistamaan Paletin saumatonta siirtymistä osaksi Lehtipiste-konsernia ja Paletin uutena toimitusjohtajana aloittaa Lehtipisteen toimitusjohtaja Janne Mansukoski. Kaupassa Paletin Baltian yhtiöiden toiminnot siirtyvät Paperitaide Oy:n omistukseen, ja sen toimitusjohtajana jatkaa Ville Laakso. Kauppa ei vaadi Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää.

Lisätiedot

Lehtipiste Oy, toimitusjohtaja Janne Mansukoski, janne.mansukoskiatlehtipiste.fi (janne[dot]mansukoski[at]lehtipiste[dot]fi), puh. +358 40 900 8500
Paletti Oy, toimitusjohtaja Ville Laakso, ville.laaksoatpaletti.fi (ville[dot]laakso[at]paletti[dot]fi), puh. +358 50 469 2237 

Lehtipiste Oy on koko Suomen kattava lehtien, kirjojen ja keräilytuotteiden irtonumeromarkkinoilla toimiva jakelu- ja markkinointiyhtiö. Lehtipisteen kuljetus- ja jakelukanava kattaa lähes 5000 myyntipistettä sekä lisäksi satoja asiakkaiden kohteita päivittäin ympäri maan. Lehtipiste toimii myös Pakettipiste-nimellä tarjoten verkkokaupan logistiikkamarkkinoille valtakunnallisen kuluttajien pakettiautomaattiverkoston. Yhtiön liikevaihto vuonna 2017 oli 56 miljoonaa euroa. Lehtipiste Oy on osa Tradeka-Yhtiöt Oy:tä. www.lehtipiste.fi

Paletti Oy on 96 vuoden kokemuksellaan johtava kotimainen korttialan toimija ja edelläkävijä Suomessa. Yhtiön toiminnot ja logistiikkakeskus sijaitsevat Hämeenlinnassa. Kortti- ja lahjatavaratoimintojen lisäksi yhtiö omistaa kotimaisen menekinedistämisyhtiö Papua Merchandising Oy:n. www.paletti.fi

Pysy kärryillä - tilaa uutiskirje