Yhteystiedot

Taco Bell ja Restel avaavat ensimmäisen Taco Bell -ravintolan Suomeen

Hotelli- ja ravintola-alan toimija Restel yhdistää voimansa Taco Bell -pikaruokajätin kanssa ja tuo meksikolaistyylistä pikaruokaa tarjoilevan ravintolaketjun Suomeen syksyllä 2017. Maailmalla maineikkaan ketjun ensimmäinen ravintola avataan pääkaupunkiseudulle.

Pitkän odotuksen jälkeen Taco Bell rantautuu syksyllä 2017 ensimmäistä kertaa Suomeen, tarkemmin sanottuna pääkaupunkiseudulle. Etelä-Kaliforniasta lähtöisin olevan brändi ja Restel ovat tehneet monivuotisen sopimuksen, joka sisältää useita ravintoloita. Restel palkkaa satoja työntekijöitä asteittain avattaviin Taco Bell -ravintoloihin. Ketjun tavoitteena on avata kolme ravintolaa vuoden loppuun mennessä.

Etelä-Kaliforniasta lähtöisin olevan Taco Bellin saapumisesta Suomeen on liikkunut huhuja jo vuosia. Ketjun saamiseksi Suomeen on olemassa jopa muutaman vuoden takainen vetoomus, jonka sadat suomalaiset ovat allekirjoittaneet. Tänä syksynä kuluttajien toiveesta tulee totta.

YUM! Brands -yhtiöön kuuluva Taco Bell perustettiin Etelä-Kaliforniassa 1962. Brändin perustaja Glen Bell oli edelläkävijä pikaruokaliiketoiminnassa ja hän halusi tehdä asioita eri tavalla kuin muut; hän halusi luoda asioita ensimmäisenä. Tästä esimerkkinä olivat Glenin ensimmäisenä kehittämä rapea taco sekä hänen luomansa ”free refill” -konsepti juomiin. Jatkoa näille ”ensimmäisille” on Taco Bell -ravintolan avaaminen tänä vuonna Suomeen, joka on ketjun ensimmäinen ravintola Pohjois-Euroopassa.

Brändi pysyy uskollisena maailmalla kuuluisaksi muodostuneelle ruokalistalleen saapuessaan Suomeen. Suomalaiset pääsevät nauttimaan Taco Bell -klassikoista kuten Crunchy Tacoista, Crunchwrap Supremesta sekä erilaisista burritoista, quesadilloista, nachoista ja monista muista herkuista.

Restel palkkaa yli 300 uutta työntekijää Taco Bell Suomen ensimmäisen toimintavuoden aikana. Rekrytointi on jo käynnistynyt, ja Taco Bellin työntekijöiksi innokkaasti haluavat voivat käydä osoitteessa tacobell.enjoy.fi.

”Olemme Suomen suurin hotelli- ja ravintola-alan toimija, ja näin ollen meillä on mahdollisuuksia tuoda jatkuvasti uusia palveluja kuluttajille. Taco Bell on tästä hyvä esimerkki. Restel on investoimassa vuosien 2017–2019 aikana yli 100 miljoonaa euroa hotelli- ja ravintolatoimintansa kehittämiseen. Investointien myötä tullaan tarvitsemaan myös tuhansia uusia työntekijöitä.”, sanoo toimitusjohtaja Mikael Backman.

Taco-fanit, jotka haluavat tietää lisää Taco Bell Suomesta, voivat tutustua brändiin ja sen elämäntyyliin Instagramissa ja Facebookissa. Taco Bellillä on maailmanlaajuisesti lähes 7 000 ravintolaa 24 eri maassa. Euroopassa Taco Bell -ravintoloita on 59. Lähimpänä Suomea sijaitseva ketjun ravintola on huhtikuussa 2017 ovensa avannut Taco Bell Hollannissa.

Kiinnostaisiko sinua työskennellä Taco Bellillä? Katso lisätietoja osoitteessa tacobell.fi/tyopaikat.

Lisätietoja:
Mikael Backman, toimitusjohtaja Restel, puh. 040 484 1268, mikael.backmanatrestel.fi (mikael[dot]backman[at]restel[dot]fi)
Sarita Lehtinen, ketjujohtaja Restel, puh. 040 527 6899, sarita.lehtinenatrestel.fi (sarita[dot]lehtinen[at]restel[dot]fi)

Restel Oy on Suomen johtava hotelli- ja ravintola-alan yritys. Konserniin kuuluu 43 hotellia ja 250 ravintolaa. Restelin liikevaihto vuonna 2016 oli 394 M €. Restelin hotelleja ovat kotimaiset Cumulus City & Resort -ketju ja Hotelli Seurahuone Helsinki, kansainväliset Holiday Inn -hotellit, Crowne Plaza Helsinki ja Hotel Indigo Helsinki - Boulevard. Ravintoloihin kuuluvat mm. BURGER KING®-, Rax Buffet-, HelmiSimpukka-, Bistro Cumulus-, Grillsson-, Huviretki-, Martina-, Wanha Mestari- ja Hemingway’s -ravintolat. 

Yum! Brands Inc:in tytäryhtiö Taco Bell Corp. on maailman johtava meksikolaistyylinen pikaruokaravintolabrändi. Taco Bell valmistaa taconsa, burritonsa ja muut tunnetut tuotteensa aina tilauksesta ja asiakkaan toiveen mukaisesti, ja tuotteissa on runsaat maut ja laadukkaat raaka-aineet. Maailmanlaajuisesti ketjun ravintoloissa vierailee yli 40 miljoonaa asiakasta viikoittain, ja heille halutaan tarjota poikkeuksellista arvoa sekä loistavaa palvelua. Yhdysvaltojen ulkopuolella Taco Bellillä on yli 350 ravintolaa yhteensä 24 maassa ja brändin tavoitteena on laajentaa kansainvälinen toimintansa tuhanteen ravintolaan vuoteen 2022 mennessä. Yritys ja sen franchise-sopimuksella toimivat  yrittäjät  pyörittävät  yhteensä yli 7 000 ravintolaa, joiden myynti on yli 9 miljardia dollaria vuodessa. Vuoteen 2022 mennessä brändi haluaa saavuttaa maailmanlaajuisesti 15 miljardin dollarin myynnin ja operoida yhteensä  9 000 ravintolaa.

Pysy kärryillä - tilaa uutiskirje