Lehdistötiedotteet
Tradekan uutisia ja lehdistötiedotteita
Tradekan toimitusjohtaja Perttu Puro: Yritysten kestävyyssääntelyn syntypolusta kannattaisi ottaa opiksi
Osuuskunta Tradekan toimitusjohtaja Perttu Puro puhui Pohjoismaiden vastuullisen sijoittamisen verkostojen järjestämässä Nordic SIF 2026 -tapahtumassa Helsingissä.
Tradekan jäsenkysely 2026: tyytyväisyys jäsenyyteen ja jäsenetuihin kasvoi
Tradekan jäsenkyselyyn saatiin tänä vuonna ennätymäärä vastauksia: toukokuussa toteutettuun kyselyyn saatiin ennätysmäärä vastauksia. Vastaajat olivat edellisvuotta tyytyväisempiä sekä omaan jäsenyyteensä että Tradekan jäsenetui
Kolme jäsenaloitetta ylitti kannatusrajan ja eteni hallituksen käsittelyyn
Kolme kannatusrajan ylittänyttä jäsenaloitetta käsiteltiin Osuuskunnan hallituksen kokouksessa 12.6.2026.
Uutiset
Tradeka-konsernin yhtiöiden uutisia
Café Ursulan uudistushanke etenee, kahvila palvelee vielä kesän ajan
Café Ursulan kahvilarakennuksen uudistushanke etenee, ja hankkeen rakennuslupa on nyt lainvoimainen. Ursula palvelee asiakkaitaan normaalisti keskiviikkoon 26.8.2026 saakka.
Lehtipiste käynnistää 'Se sallittu sivusuhde' -kampanjan yhteistyössä kotimaisten aikakauslehtikustantajien kanssa
Lehtipisteen 'Se sallittu sivusuhde' -kampanja yllyttää suomalaisia löytämään oman henkilökohtaisen suhteensa aikakauslehden kanssa.
Onni julkaisee asiakasportaalin – arjen palvelut nyt hallittavissa yhdestä paikasta
Onni on julkaissut uuden asiakasportaalin, joka kokoaa arjen palvelut yhteen paikkaan ja tekee asioiden hoitamisesta aiempaa helpompaa. Portaali on suunnattu kaikille Onnin kuluttajapalveluiden asiakkaille.