
Tiekartta vie perille
Lehtipisteellä on tänä keväänä työn alla ilmastotiekartta, johon kirjattuja askelia toteuttamalla päästään päätavoitteeseen eli hiilineutraaliuteen vuoteen 2030 mennessä. Urakka ei ole ihan pieni, sillä logistiikkayhtiön ilmastovaikutuksista puhuttaessa puhutaan Lehtipisteen ydinliiketoimintaan vaikuttavista muutoksista:
“Olemme käsi sydämellä sitoutuneet tavoitteeseemme ja siihen aiomme päästä todellisilla toimilla. Emme halua ostaa itseämme vihreäksi, vaan muokkaamme omaa toimintaamme niin vähäpäästöiseksi kuin mahdollista”, Melkko kertoo.
Kuljetusten hiilijalanjäljen pienentäminen on siis päätavoite, jota tuetaan muilla toimilla. Tiekarttaprojektissa yhdessä kompaktin tiimin ja yhteistyökumppanin kanssa luodaan työkalu, joka toimii aktiviteettikarttana ja kommunikointivälineenä. Kartalta näkee, missä ollaan menossa ja mitkä ovat seuraavat vaiheet ja tehtävät tavoitteita kohti mentäessä. Tiekartan avulla on myös pystyttävä viestimään selkeästi sekä sisäisesti henkilöstölle että ulkoisille kumppaneille yhtiön vastuullisuuteen sitoutumisesta ja tehtyjen toimien vaikutuksista. Tällaisia ovat esimerkiksi yhtiön käyttämien kuljetusyhtiöiden sitoutuminen uusiutuvan dieselin käyttöön.
“Tiekartta valmistuu vapuksi. Päämäärä on selkeä, mutta matka pitkä ja siksi reitti voi muuttua. Tämän takia tiekartan pitää olla myös helposti päivitettävissä.”