
Aloitteista toiminnaksi, vaikkei kannatusraja täyttyisikään
Aloite voi toteutua, vaikkei se etenisikään hallitukseen käsittelyyn! Toteutuneita aloitteita oli viime vuonnakin kannatusrajan ylittäneitä enemmän, sillä kaikki aloitteet luetaan tarkasti läpi ja parhaat ideat poimitaan toteutukseen.
Esimerkiksi viime vuonna useammassa aloitteessa toivottiin, että jäsenkirje postitettaisiin elokuun sijaan jo ennen kesää, jotta Restelin ravintoloihin käyvät etusetelit olisivat käytettävissä kesälomatkoilla. Tätä muutosta valmistellaan parhaillaan ja tämän vuoden kirje on jäsenten postilaatikoissa ja -luukuissa jo ennen juhannusta. Lisäksi yhdessä aloitteessa toivottiin lisää viestintää jäsenaloitteista. Tradekassa onkin kuluvana vuonna nostettu jäsenaloitteita esiin eri kanavissa ja kannustettu jäsenistöä vaikuttamaan.
Aiempina vuosina toteutetut aloitteet ovat liittyneet muun muassa Turvan vakuutuksiin ja seinäkalenteriin jäsenetuna, jäsenäänestyskohteisiin ja tuottotavoitteen nostamiseen.