Yhteystiedot

Ihmiseltä ihmiselle – sosiaalinen vastuu ONNIn toiminnan keskiössä

ONNI kuluttajapalvelut tarjoavat muun muassa lastenhoitopalveluita Suomen isoissa kaupungeissa. 

Tradekan vastuullisuuden painopistealueet ohjaavat liiketoimintaa ja vastuullisuuden hahmottamista myös tytäryhtiöissä. Konsernin yhtiöllä on yhteisten vastuullisuustavoitteiden lisäksi omia vastuullisuustavoitteita, jotka huomioivat yhtiön toimialan ja siihen liittyvät painotukset vastuullisuustyössä. Yksi sosiaalisen vastuun painopisteistä Tradekassa on henkilöstön hyvinvointi, monimuotoisuus ja osallistaminen. 

Tradeka-konserniin kuuluva ONNI on sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla toimiva kotimainen yritys. Kun toimitaan palvelualoilla, on henkilöstö yrityksen tärkeimpiä voimavaroja. ONNIn työn tavoite on reilun ja tasa-arvoisen työelämän edistäminen. Tätä tavoitetta ohjaavat YK:n kestävän kehityksen tavoitteet (SDG). 

“Joustava, luotettava ja ystävällinen työpaikka ja työyhteisö muodostavat mielekkään elämän rakennuspalikat, jotka tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointia ja antavat yhteenkuuluvuuden kokemuksia”, sanoo ONNIn asiakaskokemusjohtaja Anna Korpivaara.

Sosiaalinen vastuu on tekoja 

ONNI on sitoutunut YK:n Global Compactiin eli noudattamaan siihen sisältyviä ihmisoikeuksiin, työvoimaan, ympäristöön ja korruptionvastaisuuteen liittyviä periaatteita. ONNI raportoi vastuullisuudestaan itsenäisesti ja sen tuore vastuullisuusraportti on luettavissa verkkosivuilla. 

Sosiaalinen vastuu korostuu ONNIn toiminnassa, sillä sosiaali- ja terveysalalla palvelut tapahtuvat ihmiseltä ihmiselle. ONNI työllisti vuonna 2022 noin 6 500 kodin puhtauden sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista. Kokonaisiksi henkilötyövuosiksi muutettuna henkilöstön määrä oli 1 529.  

ONNIlla henkilöstökokemusta mitataan ja tutkitaan joka vuosi. Vaikka vuosi 2022 oli yhteiskunnan näkökulmasta monin tavoin haastava, parani henkilöstökokemus kokonaisuudessaan merkittävästi aiempiin vuosiin nähden. Kaikilla tutkituilla osa-alueilla tulokset olivat samoja tai parempia kuin aiempina vuosina. 

“Esihenkilötyön kehittyminen positiiviseen suuntaan heijastuu henkilöstökokemukseen ja näkyy myös asiakaskokemuksen kehittymisenä. Vuoden 2022 aikana panostimme esihenkilötyön kehittämiseen käynnistämällä uusia kehitysohjelmia sekä järjestämällä säännöllisiä esihenkilökoulutuksia ja yhteisen, paljon positiivista palautetta keränneen esihenkilöpäivän”, kertoo Korpivaara. 

Vuoden 2021 syksyllä ONNI lähti ratkomaan akuuttia hoiva-alan osaajapulaa ILO-projektilla, jossa on etsitty erilaisia tapoja tavoittaa ja tukea monikulttuurisen taustan omaavia hoiva-alan opiskelijoita ja ammattilaisia. Projektin aikana on kartoitettu rekrytoinnin ja perehdytyksen tuen toimenpiteitä ja luotu selkokielistä sekä englanninkielistä materiaalia perehdytyksen tueksi. Viime vuonna esihenkilöille järjestettiin lisäksi neljän koulutuskerran monikulttuurisuusvalmennus, jossa aiheena oli kielitietoinen ohjaus, ammatillisen identiteetin tukeminen ja syrjivään käytökseen puuttuminen. 

ONNI kumppani tarjoaa hammaslääkäri- ja lääkäripalveluita.

Sosiaalisen vastuun rinnalla huolehditaan myös ympäristöstä 

Sosiaalisen vastuun rinnalla myös ympäristöstä huolehtiminen on ONNIssa tärkeää ja se on yksi vastuullisuuden teemoista. ONNIn ympäristövaikutukset muodostuvat pääosin toimitilojen energiankulutuksesta, jätteistä ja vedestä, kotisiivouksen kemikaaleista sekä logistiikasta ja liikkumisesta. 

“Millään yrityksellä, joka tavoittelee pitkäikäistä menestystä, ei ole enää varaa olla huomioimatta omia ilmasto- ja ympäristövaikutuksia,” Anna Korpivaara sanoo. 

ONNIn pääkaupunkiseudun kotisiivoukselle ja pääkonttorille on myönnetty tammikuussa 2022 Ekokompassi-ympäristösertifikaatti. Ympäristöohjelman tavoitteena on vähentää toiminnan haitallisia ympäristö- ja ilmastovaikutuksia ja lisätä positiivisia ympäristövaikutuksia. 

Ympäristöohjelman lisäksi ONNIssa tehtiin viime vuonna koko joukko ympäristöön liittyviä käytännön tekoja; pääkonttorissa siirryttiin kokoustarjoiluissa täysin vegaanisiin tarjottaviin ja kaikki esitteet painetaan nykyisin korkeimmat ympäristöstandardit täyttävälle 100 % kierrätyspaperille. Lisäksi paperin kulutusta, tulostusta ja turhaa esitteiden painattamista on vähennetty.

ONNIn vastuullisuusraportin pääset lukemaan täältä.

Tradeka-konsernin yhteisen vuosi- ja vastuullisuusraportin löydät täältä. Tähän raporttiin sisältyvät konsernin muut yhtiöt: Osuuskunta Tradeka, Tradeka-sijoitus, Restel, Lehtipiste ja A-Katsastus.

ONNI on kotimainen sosiaali- ja terveydenhuoltoalan palveluyritys, joka kuuluu Tradeka-konserniin. Yritys jakaantuu neljään liiketoimintayksikköön, joista ONNI akuutti järjestää ensihoitopalvelua ensihoidossa ja potilassiirroissa suuressa osassa maata. ONNI avustaja on Suomen suurin yksityinen avustajapalveluiden tuottaja. ONNI kotihoito turvaa ja tukee kotona asuvan asiakkaan toimintakykyä ja selviytymistä. ONNI kumppani tarjoaa hammaslääkäri- ja lääkäripalveluita. ONNI kuluttajapalvelut puolestaan tarjoavat kotisiivous- ja lastenhoitopalveluita Suomen isoissa kaupungeissa. 

Pysy kärryillä - tilaa uutiskirje