Vuosietu

Tuntuuko tutulta? -valokuvanäyttelyssä kurkistetaan suomalaiseen arkeen

Valokuvaaja Arto Timonen
Valokuvaaja Arto Timonen tallensi kuviin esikoisensa syntymän ja isoäitinsä viimeiset hetket.

Kymmenen suomalaista kuvaajaa taltioi arkea noin vuoden ajan. Tradekan tukemassa näyttelyssä herätellään miettimään eriarvoistumista yhteiskunnassa.

Esikoisen syntymä, isoäidin kuolema, yksityisyrittäjän hätäiset lounaat läppärin ääressä ja läheisen mielenterveysongelmat. ”Tuntuuko tutulta?” kysyy osuvasti Suomen valokuvataiteen museon samanniminen näyttely.

Näyttely pohjautuu Valokuvataiteilijoiden liiton vuonna 2016 toteuttamaan ja Koneen Säätiön rahoittamaan Arjen kuvat -työpajaan, joka oli osa Itä-Suomen yliopiston hallinnoimaa tutkimushanketta. Hanke yhdistelee yhteiskuntatieteellistä tutkimusta, journalismia ja valokuvataidetta. Tarkoituksena on saada kiinni Suomen eriarvoistumiskehityksestä.

– Osana hanketta ammattilais- ja maallikkokuvaajat ympäri Suomen taltioivat vajaan vuoden ajan omaa tai läheistensä arkea. Työn päätyttyä kokosimme osan kuvien kertomista tarinoista näyttelyksi, selvittää museon intendentti Tiina Rauhala.

Tuntuuko tutulta?, kysyy osuvasti Suomen valokuvataiteen museon samanniminen näyttely.

 

Naiset valokuvanäyttelyssä
Tiina Rauhala ja Maria Faarinen Valokuvataiteen museosta kertovat, että näyttely voi auttaa ymmärtämään myös muiden kuin omaa arkea.

Kuvat auttavat samaistumaan

Näyttelyssä on esillä kymmenen suomalaisen valokuvaajan kuvia arjesta Helsingistä Joensuuhun.

– Nostimme näyttelyyn esille kuvia myös museon kokoelmista 1950-luvulta 2000-luvulle. Vanhemmat kuvat luovat näyttelylle ajallista perspektiiviä, kertoo museon amanuenssi Maria Faarinen.

Tuntuuko tutulta? -näyttely herättelee miettimään, kenellä on oikeus olla osa yhteiskuntaamme. Pystymmekö tuntemaan empatiaa niitä kohtaan, joiden arki eroaa omastamme?

Tradeka ja Suomen valokuvataiteen museo ovat aloittaneet yhteistyön vuonna 2015. Seuraavan kolmen vuoden ajan Tradeka tukee vuosittain pääsponsorina yhtä näyttelyä, joka tänä vuonna on Tuntuuko tutulta? -näyttely.

– Taide on ollut Tradekalle tärkeää läpi historian. Tuntuuko tutulta? -näyttely herättelee miettimään, kenellä on oikeus olla osa yhteiskuntaamme. Pystymmekö tuntemaan empatiaa niitä kohtaan, joiden arki eroaa omastamme? sanoo Tradekan vastuullisuusjohtaja Satu Niemelä.

Valokuvataiteilija Pira Cousin
Valokuvataiteilija Pira Cousin kuvasi äitinsä ja skitsofreniaan sairastuneen veljensä arkea.

Mikä on ihmisen mitta?

Helsinkiläinen valokuvaaja Arto Timonen on taltioinut kuviin niin esikoisensa elämän ensihetket kuin isoäitinsä viimeiset päivät sairasvuoteella.

– Kuljetin kameraa mukana omassa elämässäni, joten lapsiperheen arki tallentui kuviin. Niissä näkyvät myös elämän yhtymäkohdat, kuten syntymä ja kuolema.

Valokuvataitelija Pira Cousin kuvasi puolestaan äitiään ja skitsofreniaan sairastunutta, ryhmäkodissa asuvaa veljeään.

– Halusin kertoa kuvillani välittämisestä ja huolenpidosta, joka tuo merkityksen ihmisen elämälle. Taloudellinen tuottavuus ei voi olla ihmisarvon mitta, hän miettii.

Näyttely on esillä 20. toukokuuta asti. Tradekan jäsenet pääsevät jäsenetuna ilmaiseksi kaikkiin Valokuvataiteen museon näyttelyihin.

 

Pysy kärryillä - tilaa uutiskirje