Blogi

Uusi K1 tuo Valokuvataiteen museon takaisin keskustaan

Suomen valokuvataiteen museo avaa uuden näyttelytilan Helsingin keskustaan. K1-niminen tila toivottaa museovieraat tervetulleiksi kauppakeskus Kämp Gallerian alimpaan kerrokseen 20. elokuuta alkaen. Uusi tila palauttaa museon juurilleen keskustan sykkeeseen. Tradeka on hankkeen kumppani ja rahoittaja.

Uusi K1 laajentaa Valokuvataiteen museon näyttelytoimintaa Kaapelitehtaalta aivan Helsingin keskustaan, jossa museolla on pitkä historia. 

– 70-luvulla sijaitsimme Korkeavuodenkadulla vitoskerroksen vintillä hissittömässä talossa, eli aika pitkä matka on kuljettu sieltä Kaapelitehtaalle. Nyt tavallaan palaamme juurillemme, valottaa museonjohtaja Elina Heikka

Kaapelitehtaan näyttelytilat pysyvät aktiivisesti käytössä. Suomen valokuvataiteen museo on Euroopan vanhin alan museo. Vuonna 1969 perustettu museo juhli viime vuonna 50-vuotispäiviään. 

Suomalaiset valokuvaajat olivat Euroopan etujoukoissa perustaessaan tällaisen museon. Museo on yhä selvästi liikkeellä, me emme pysähdy. 

K1:n näyttelyt tarkastelevat mitä valokuva on tehnyt maailmalle.

K1 katsoo maailmaa valokuvan kautta 

K1:n näyttelyissä tarkastellaan mitä valokuva on tehnyt maailmalle. Valokuvan avulla asioita on voitu katsoa historian aikana monesta näkökulmasta. 

Näyttelytiloja K1:ssa on kaksi, isompi ja pienempi. Pienempää kutsutaan Aksentti-tilaksi. Siellä nähdään ensimmäisenä Liisa Vääriskosken tilausteos, joka sisältää videota ja valokuvaa. 

Näyttelytilojen lisäksi Kämp Gallerian pohjakerrokseen tulee ravintola The Glass, museokauppa sekä tapahtumatila Kamera. 

Ikonisista kuvista aistii kuvaajan ja kuvattavan välisen vuorovaikutuksen.

Ensimmäinen iso näyttely vie ikonisten hahmojen luo 

Ison näyttelytilan korkkaa Douglas Kirklandin kaksi kuvasarjaa: Coco Chanel ja Ilta Marilynin kanssa. Kirkland tunnetaan erityisesti maailmantähtien kuvaajana. Hän tapasi 1960-luvulla nuorena valokuvaajana nämä ikoniset naiset ja kuvasi heitä reportaasinomaisiin kuvasarjoihin. 

– Nämä kuvat eivät välttämättä ole niitä kaikista tunnetuimpia, mutta juju on siinä, että kuvasarjasta aistii kuvaajan ja kuvattavan välisen vuorovaikutuksen, Heikka sanoo. 

Kuvasarjat tuovat esiin sen, miten Coco Chanel ja Marilyn Monroe ymmärsivät visuaalisuuden merkityksen mielikuvien rakentamisessa ja ikonisten hahmojen luomisessa. 

– Esimerkiksi Marilyn kävi kuvaajan kanssa seuraavana päivänä negatiivit läpi ja päätti, millainen on se kuva, jonka hän haluaa itsestään antaa. Samoin Chanel oli hyvin tietoinen siitä, että häntä kuvataan, Heikka selittää.

Museo ja Tradeka toivovat, että valokuvat löytävät entistä helpommin yleisönsä uuden K1:n kautta.

Matalalla kynnyksellä taiteen pariin 

Museon toiveena on, että uuden tilan keskeinen sijainti tuo entistä laajemmin yleisöä korkeatasoisten valokuvanäyttelyiden pariin. Tradekan jäsenet pääsevät jäsenetuna ilmaiseksi näyttelyihin sekä Kaapelitehtaalla että K1:ssä.

– Meistä on hienoa, että museo ja valokuvataide ovat entistä helpommin saavutettavissa Helsingin keskustassa. Siksi olemme mukana rahoittamassa uutta K1-tilaa. Toivomme, että K1:n sijainti madaltaa kynnystä käydä näyttelyissä, kun valokuvat tuodaan sinne, missä ihmiset luontaisesti liikkuvat, kertoo Tradekan vastuullisuusjohtaja Satu Niemelä

Taiteella on Tradekan historiassa merkittävä rooli. Yhteistyötä Valokuvataiteen museon kanssa on tehty pitkään ja museolla on esimerkiksi erillinen Tradekan kokoelma, johon hankitaan vuosittain nosteessa olevien nuorten suomalaisten valokuvaajien teoksia. Tradeka on toiminut museon näyttelykumppanina useana vuonna ja tukenut muun muassa Poliittisen valokuvan festivaalia. Museon verkkokokoelmiin on lisäksi digitoitu kaikkien käytettäväksi materiaalia Tradekan yli 100-vuotisesta historiasta. 

Pysy kärryillä - tilaa uutiskirje