Tradeka-yhtiöt

Ehdotus lahjoituskohteeksi: Oikeutta eläimille

Aloite julkaistu

Ehdotetaan, että Oikeutta eläimille -järjestö otetaan yhdeksi lahjoituskohteeksi. Järjestö on vuodesta 1995 lähtien edistänyt eläinten oikeuksia Suomessa ja tuonut esiin tuotantoeläinten kärsimystä, mikä on johtanut muun muassa turkistarhauksen vähenemiseen. Oikeutta eläimille paljastaa eläintuotannon piilotetut olot, vaikuttaa yrityksiin ja päättäjiin sekä edistää kasvissyöntiä suositun Vegaanihaaste-kampanjan kautta.

Järjestö on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, eikä hyväksy syrjintää. Sen toiminta perustuu eläinten oikeuteen elämään ja omaehtoisuuteen.


Ääniä annettu
5
Puuttuvat äänet
195
Äänestys sulkeutuu

Pysy kärryillä - tilaa uutiskirje