Varojen jakaminen jäsenille
Aloite julkaistu
Me aloitteen kannattajat edellytämme, että Tradeka jakaa varansa jäsenilleen. Vuonna 2026 jaetaan 45 miljoonaa euroa eli noin 250 euroa/jäsen. Tätä jatketaan jakamalla käyttörahastosta vuosittain 10 %. Varojen jakamiseksi Tradeka myy jäljellä olevat liiketoimintonsa sellaisessa aikataulussa, että jakaminen voidaan toteuttaa rahana.
Tradeka on muuttunut jäsenilleen tarpeettomaksi, koska se ei enää tuota jäsenille kilpailukykyisiä palveluita siten kuin säännöt edellyttävät. Varoja jakamalla Tradeka lisää jäsentensä ostovoimaa ja osoittaa ajavansa jäsenten etuja.
Edellytämme, että hallitus ryhtyy välittömästi toimenpiteisiin jaon edistämiseksi. Varojen jako perustuu sääntöjen pykälään 10.
Ääniä annettu
4
Puuttuvat äänet
196
Äänestys sulkeutuu