Valtakunnallisesti toimiva kortti- ja lahjatavaratoimija
Putingin tarina sai alkunsa 1973 Hakaniemen kauppahallista. Tuolloin Kirsti Jantusen maalaamat emaliastiat, puiset korut ja antiikki muodostivat valikoiman ytimen. Pian aloitettiin rinnalla korttien ja paperitavaran myynti. Jantuset kehittivät ja kasvattivat Putinkia yhdessä aina 2000-luvulle saakka.
Vuosien varrella Putinki on kasvanut yli kaksikymmentä henkilöä työllistäväksi, sekä kuluttajia että jälleenmyyjiä palvelevaksi paperi- ja lahjatavarakaupan toimijaksi. Tehtävä on edelleen sama: ilahduttaa ja inspiroida ihmisiä arjen keskellä, oivaltavan designin keinoin. Putingin omassa tuotannossa tärkeinä arvoina ovat myös kotimainen suunnittelu ja tuotteiden valmistus mahdollisimman lähellä. Oman tuotanton kortit valmistetaan lähituotantona Helsingissä ja oman tuotannon kalenterit, muistikirjat sekä vihkot valmistetaan tarkoin valituilla yhteistyökumppaneillamme Tallinnassa.
Kuluttajia palvellaan Hakaniemessä, Ullanlinnassa ja Töölössä toimivissa paperikaupoissa. Hurmaavan tunnelman ja huikean laajan paperituotevalikoiman lisäksi tarjoamme mm. ihastuttavia leluja, pelejä ja muita lahjatuotteita. Verkkokauppa avattiin keväällä 2020 ja tuotteitamme voi nyt tilata myös Ruotsiin, Tanskaan, Hollantiin, Saksaan ja Itävaltaan.